Menu Close

Vieraat & oheisohjelma

VIERAAT

sunnuntai 3.11. - marie skovgaard


Marie Skovgaard on tanskalainen elokuvaohjaaja, jonka töitä yhdistää tahto kertoa vähemmistöjen tarinoita sekä edistää tasa-arvoa. Marie on ohjannut lukuisia filmejä Syyriassa, ja vierailee festivaalilla ensimmäisen eurooppalaisen täyspitkän dokumenttinsa The Reformistin yhteydessä, joka kertoo muslimivaikuttaja Sherin Khankanin taistosta saada perustaa Kööpenhaminaan ensimmäinen naisille suunnattu moskeija.

Osta liput The Reformistin näytökseen täältä.

maanantai 4.11. - Jaana Saarinen

Jaana Saarinen on vuodesta 1957 teatterissa, radiossa, televisiossa ja elokuvissa töitä tehnyt näyttelijä ja tunnettu kasvo mm. Salatuista elämistä ja lukuisista muista ison profiilin televisiosarjoista. Arktisessa Saarinen vierailee Äiti -elokuvan yhteydessä, joka on näyttelijän pitkän uran eensimmäinen elokuvan päärooli.


Osta liput Äiti -elokuvan näytökseen täältä.

maanantai 4.11. - krista hannula

Krista Hannula on näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja erityisesti lyhytelokuviin erikoistuneen tuotantoyhtiö Character Housen toinen perustajajäsen. Hannula tuotti ja käsikirjoitti yhdessä Samppa Batalin kanssa Batalin esikoiselokuvan Äpärä (2016), jossa lisäksi näytteli yhden elokuvan pääosista. Hannulan oma ohjaus, lyhytelokuva SEXSOUND on nähty mm. viimeisimmillä Flow -festareilla. Arktisessa Hannula vierailee yhdessä Jaana Saarisen kanssa Äiti -elokuvan yhteydessä, jonka tuottajana ja toisena käsikirjoittajana (yhdessä ohjaaja Batalin kanssa) hän toimi.

Osta liput Äiti -elokuvan näytökseen täältä.

oheisohjelma

pre-heat taidemuseolla perjantaina 25.10.
11:30 - 18:00

NORJALAISEN LYHYTELOKUVAN SARJA + QUEER BODIES + DJ LWNMWR + möö LIVE!

Festivaalia edeltävällä viikolla taidemuseolla (Kauppakatu 23) tapahtuu koko perjantain Arktisen hengessä! Festariennakko koostuu ilmaisohjelmasta, joka pitää sisällään vaporwave-musiikkia C-kaseteilta ja vinyyliltä, kaksi settiä norjalaista lyhytelokuvaa, sukupuolen ja kehon moninaisuutta käsittelevien Queer Bodies -videoteoksen esitykset kouluryhmille sekä äänimaisema-duo möön livekeikan taidemuseon aulassa.

esitettävät elokuvat:

nuit

Ann Holmgrenin brutaali, kaunis ja perspektiiviä antava kuvaus yhteiskunnallisista normeista ja niihin sopeutumattomuudesta. Taide-elokuvan elementtejä sisällään pitävä dokumentaarinen katsaus yksilöön, jonka olemassaolo sotii järjestäytyneen yhteiskunnan vaatimuksia vastaan joka tasolla, estetiikasta oman ympäristönsä hallintaan.

15min. / 2019

psychonaut

Astronautit matkustavat ulkoavaruudessa, psykonautit sisäavarudessa. Jon Vatnen visuaalisesti kuvaileva lyhyt dokumentti valoittaa meille norjalaisen nuoren miehen omakohtaisten kokemusten kautta, millä tavoin psykoaktiivisten sienten nauttiminen vaikuttaa ihmisen tulkintaan todellisuudesta ja millaisille havainnoille kokemus avaa.

14min. / 2015

train robbers

Martin A. Waltherin nostalginen, koominen, surullinen ja runollinen "coming of age" -dokumentti ystäväporukasta, jotka 90-luvun puolivälin Trondheimissa operoivat sarjan kaoottisia junaryöstöjä kyläänsä pysähtyviin tavarajuniin. Kertomus nuoruuden tyhmyydestä, tylsyydestä ja tyhjyydestä ja siitä, millaiseksi elämä ilman turvaverkkoa voi kasvattaa.


20min. / 2019

ELOKUVAT ESITETÄÄN MUSEON YLÄKERRASSA KAHDESSA NÄYTÖKSESSÄ:

11:30 - 12:20 LOUNASNÄYTÖS

16:00 - 16:50 AFTER WORK -NÄYTÖS

MUU OHJELMA:

12:30 - 14:30 DJ LWNMWR



DJ LWNMWR on vaporwave-, chillwave-, lo-fi- sekä epäjohdonmukaisen elektronisen musiikin DJ, jonka formaatteina toimivat vinyylilevyt ja c-kasetit ja jonka omalaatuinen äänimaisema sukeltelee funkimman soundin ja himmailun välillä.

14:30 - queer bodieS (Vain kouluryhmille)

AV-arkin julkaisemat Queer Bodies -teokset haastavat sukupuoliin, seksuaalisuuksiin ja kehoihin liittyviä normeja ja oletuksia ja piirtävät samalla esiin näiden määrittelyn poliittisuutta. Teosten tekijät ovat suomalaisia eturivin mediataiteilijoita: Hinni Huttunen, Artor Jesus Inkerö, J. A. Juvani, Teemu Keisteri ja Aurora Reinhard.

Kouluryhmät voivat ilmoittautua mukaan osoitteeseen sirpa.turpeinen(at)jyvaskyla.fi. Teosten yhteydessä Taidemuseon edustajien vetämä keskustelu & purku. Teosten yhteiskesto n. 25 minuuttia, keskustelu ja purku n. 60min.

17:00 - möö LIVENÄ taideMUSEON AULASSA


Yhtye möö luo äänimaisemaa luuppereiden ja efektien avulla modernista kansanmusiikista, ambientistä ja klassisesta musiikista vaikutteita ammentavat melodiat lomittuvat kasvaen ja kohisten. Jouhikoin ja viuluin kerrotaan muun muassa muutoksesta, rauhasta, eläimistä, uimahallista ja yksinolosta ja yhteiset äänet muodostavat meditatiivisen tunnelman, joka virtaa ja kiemurtelee.

Maija Holopainen ja Ulla Laukkanen viulut, jouhikot, elektroniikat

Kuuntele möötä ennakkoon täältä.

Kaikki pre-heatin ohjelmat ovat ilmaisia – tervetuloa mukaan viihtymään ja keskustelemaan taidemuseolle perjantaina 25.10. klo 11:30 – 18:00!

festivaalin avajaiset sunnuntaina 3.11.
12:00 - 14:00

TEIJÄN KETTIÖN VEGAANINEN BRUNSSI + ELLI + ESTER NUORI LEPPÄ

12:00 - 13:30 brunssi


Festivaalin avajaistarjoiluista herkullisen vegaanibrunssin muodossa huolehtii paikallinen kasvisruokakollektiivi Teijän Keittiö. Brunssi on nautittavissa rennossa tunnelmassa ennen Ester Nuori Lepän keikkaa Ilokiven salissa klo 12:00 - 13:30.

12:00 - 13:30 elli


Brunssin musiikista vastaa mm. festivaalitrailerin Vogel -kappaleen säveltänyt ja Aamu -kollektiivin riveistä ja Vakiopaineen Samea -klubeilta tuttu Elli.

13:30 ester nuori leppä

Ennen festivaalin ensimmäistä näytöstä Ester Nuori Leppä lukee runojaan elektronisten taustojen kanssa.
Ester Nuori Leppä on spoken-word -artisti, runoilija ja kirjanpainaja, joka tykkää vissystä ja paperin haistelusta. Hän on julkaissut neljä runovihkoa, joista viimeisin, "Kevään laulut" julkaistiin kesäkuussa 2019. Hän on myös tehnyt äänirunolevyn Viekää terveiseni Polkalle! (Viihdekasetit, 2018), jossa Leppä siirtyilee Berliinin savuisista hostelleista steel-kitaran lempeän maalailun tahdittamana suljetulle osastolle, jossa majailee Lepän alter ego Polka. Leppä on anarkisti, joka seisoo taiteellaan hylätyn, sairastuneenkin ihmisen rinnalla.

AVAJAISTEN LIPPU: brunssilla 12€/15€ , ilman brunssia 8€/10€ (halvempi hinta työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille). Lippu pitää avajaisohjelman lisäksi sisällään myös Awareness + Aatos ja Amine -näytöksen (14:00). Tilaa lippu täältä.

Huom! Teijän Keittiö järjestää myös festivaalin lopetusbrunssin sunnuntaina 9.11. klo 12:00 – 13:00 ennen Veeran maaginen elämä -näytöstä (brunssia saa nauttia elokuvan aikana, tarjoilu loppuu 13:00). Lippu sunnuntain näytökseen maksaa brunssin kanssa saman 12€/15€, ilman brunssia 8€/10€. Tilaa lippu sunnuntain näytökseen täältä.

Brunssin menu julkaistaan lähempänä festivaalia.

keskiviikko 6.11. - keskustelu: sukupuolen moninaisuus ja sen esitys elokuvassa


Sukupuoli-identiteettiä käsittelevien Rakkaudella Matti, Normal ja Exercise One -elokuvien sarjan jälkeen puimme näkemäämme ja keskustelemme laajemmin aiheesta. Asiantuntijavieraana mm. filosofi ja sukupuolentutkija Martina Reyter Jyväskylän yliopistolta.

Tilaa lippu näytökseen täältä.

Torstai 7.11. - Keskustelu: kansalaistottelemattomuus ympäristökamppailussa

Torstain Woman at War -elokuvan jälkeen syvennymme keskustelemaan elokuvan käsittelemistä teemoista.
Mitä on suora toiminta ja väkivallaton kansalaistottelemattomuus? Mitä sillä tavoitellaan, ja mitä sillä on saavutettu? Esimerkkitapauksia sekä kokemuksia Suomesta ja muualta maailmasta. Aiheesta keskustelemassa toiminnassa mukana oleva henkilö.

Tilaa lippu näytökseen täältä.

perjantai 8.11. - arktinen aamu


Konemusiikkikollektiivi Aamu esittää - festivaaliperjantain viralliset jatkot, Arktinen Aamu! Kollektiivin linjalle ominaisesti tarkkaan kuratoidut VJ:t ja DJ:t toimittivat festivaaliyleisön mielet ja ruumiit rytmin, rituaalin ja transsin pariin perjantaina heti Entrance to the End + Tokyo Noise -näytöksen jälkeen (22:00-->).

Illan pääesiintyjinä Jenny Om & Marju, lämmittelemässä drS ja PdLc. Illan visuaaleista vastaa VJ Mikrovision. Liput jatkoille myynnissä ovelta 5€/kpl (+narikka) klo 22:00 alkaen. Huom! Jatkot ovat ilmaiset millä tahansa Arktisen elokuvanäytöksen lipulla.

Tilaa liput jatkoja edeltävään Entrance to the End + Tokyo Noise -näytökseen täältä.

LAUANTAI 9.11. - häxan x mara balls

Liki sata vuotta vanhan okkultistisen kauhun kulttiklassikko ja pohjoismaisen mykkäelokuvan kulmakivi Häxan (1922) saa Arktisessa parikseen jytärokin kuninkaallisista koostuvan Mara Balls - yhtyeen, joka loitsuaa elävänä pauhaavan äänimaailman elokuvan hengille, paholaisille ja riivatuille sieluille. Häxanin kuvatulvan kautta Mara Balls manaa esiin niin noitien lentoa piiskaavaa jytää, kuin elokuvan syvempää pimeyttä tutkivaa, toismaailmallista ja haurasta tunnelmaa.

Liput näytökseen 12€/15€ (halvempi hinta opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille).

Suosittelemme varaamaan lippusi spektaakkeliin ennakkoon täältä.

“Häxan-elokuvan viesti on, että useimmat noituudesta syytetyt olivat mahdollisesti henkisesti sairaita. Aihe koskettaa mua sikälikin, että oon monta kertaa todennu että jos oisin elänny eri ajassa, mutkin ois poltettu noitana tai suljettu laitokseen “riivattuna”. Myönnän toki itsekin, että itsetuhoinen käytökseni ja muotoa muuttanut mielisairauteni on joskus tuntunut kiroukselta, riivaukselta, jopa noituudelta. Tavallaan tutkin sitä pimeyttä itsessäni Maran kautta” (Maria Mattila – Loud Silents, 2019)