Menu Close

20. Arktisen Upeeta juhlavuosi käyntiin: ensimmäisellä ennakkoklubilla luvassa Olliver Hawk -dokumentti & live-mentalismia!

Hypnotisoija Olavi Hakasalo “Olliver Hawk” 1973
Kuva: Heikki Y. Rissanen/Otavamedia

Pohjoismaisen elokuvan festivaali Arkisen Upeeta saapuu tänä vuonna jo 20. kerran! Ennen festivaalin tarkan ajankohdan ja teeman julkaisua Arktinen tuo Ilokiveen Tampereen elokuvajuhlilla juuri parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon voittaneen OLLIVER HAWK -dokkarin & mentalisti-shown!

Olliver Hawk (synt. Olavi Hakasalona Merikarvialla 1930) oli oppinsa Australian aboriginaalien poppamieheltä 50-luvulla saanut suomalainen hypnootikko, joka kertomansa mukaan ennätti hypnotisoida ihmisiä ja eläimiä miljoonien katsojien edessä, osallistua Korean sotaan, kehittää japanilaisille viranomaisille äänitaajuuksia mellakoiden neutralisointia varten sekä juonia Urho Kekkosen taustajoukkojen pyynnöstä presidentin poliittisia vihollisia vastaan.

Suomalaisten todellisuudentajulla leikittely sekä lukuisat oikeudenkäynnit ja julkiset farssit nostivat Hakasalon superjulkkikseksi ja yhdeksi aikansa kiistanalaisimmista hahmoista. Arthur Franckin ohjaama ja Riku Rantalan narratoima teos syksyllä 1988 kesken esityksen lavalle kuolleesta miehestä sitoo yhteen historiaa ja myyttejä ja luo kokonaiskuvaa arvoituksesta nimeltä Olliver Hawk.

Olliver Hawk on meditatiivinen elokuva vallasta, totuuksista ja myyteistä kylmän sodan Suomessa. Ylistävää kritiikkiä parhaillaan keräävästä elokuvasta on sanottu mm:

“Olliver Hawk kerrotaan teknisesti ja dramaturgisesti tavalla, joka sekä kunnioittaa kohdetta että palkitsee nykyajan katsojan, jolla on harjaantunut kuvien lukutaito.” (Helsingin Sanomat, ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️)

“Huikea dokumenttielokuva on kiehtova kurkistus pieneen kaistaleeseen suomalaista salatieteiden historiaa.” (Episodi, ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️)

Elokuvan trailer: https://www.youtube.com/watch?v=7P8EwGFD4Ak

Näytöksen jälkeen Ilokiven lavalla esiintyy mentalisti Niilo Nissinen, joka näyttää suggestion voiman toteen elävänä yleisön edessä! Luvassa myös yllätysohjelmaa.

Toivotamme teidät tervetulleeksi salaliittojen, hypnoosin ja mysteerien maailmaan maanantaina 15.4. klo 18:00 alkaen. Liput näytökseen 8€/10€ (halvempi lippu opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille), lipunmyynti käynnistyy klo 17:30. Ennakkolippujen myynti on nyt käynnissä osoitteessa: https://bailataan.fi/events/e6eb5afd-8ecd-4602-8ee6-cf13c083ef0e

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/2034982146794185/

Olliver Hawk
Arthur Franck | 2019 | Suomi
1h 12min | K7 | DCP
Ilokivi 15.4. klo 18:00
8€/10€
+ livenä mentalisti Niilo Nissinen
+ yllätysohjelmaa