Arktisen Upeeta -elokuvakilpailu
Valtakunnalliseen Arktisen Upeeta -elokuvakilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna 116 ohjaustyötä. Kilpailuun kelpuutettiin vuosien 2008-2009 aikana valmistuneita fiktio-, dokumentti-, animaatio- sekä kokeellisia elokuvia. Festivaalilla nähtäväksi valittiin 35 ohjaustyötä, jotka jaettiin ammattituotantojen ja opiskelijatöiden sarjoihin.
Ammattituotantojen sarjan tuomariston muodostavat ohjaaja, käsikirjoittaja Kari Toiviainen ja kulttuurisihteeri Juho Kaitajärvi. Oppilastöiden sarjan tuomaristoon kuuluvat tuottaja Marjo Kovanen ja käsikirjoittaja-ohjaaja Janne Heinonen. Oppilastöiden sarjan voittaja palkitaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan lahjoittamalla 500 euron palkinnolla. Myös ammattituotantojen sarjan pääpalkinto on 500 euroa. Lisäksi tuomaristo voi jakaa kunniamainintoja.
Myös festivaaliyleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa kilpailutöiden joukosta. Äänestyspiste on Kampus Kinon aulassa. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Levykauppa Äx:n lahjakortti, jonka arvo on 25 euroa.
Kilpailusarjojen upeimmat elokuvat julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa Kampus Kinossa sunnuntaina 22.11. klo 14:00. Tilaisuudessa ojennetaan palkinnot, suoritetaan yleisöäänestyksen arvonta sekä esitetään palkittuja elokuvia.
Kilpailunäytös 1, ammattituotantojen sarja
Torstai 19.11. klo 15.00
Nine to five
Ohjaus, kuvaus, leikkaus: Tero Puha, käsikirjoitus: Tero Puha, Terhi Perälä, tuotanto: AV-arkki, musiikki: Mikko Väärälä, pääosissa: Terhi Perälä, kokeellinen, 2008, 8 min. Ei dialogia
Kotirouvan työpäivä koostuu yksitoikkoisista tehtävistä, kuten silittämisestä ja leipomisesta. Hän unelmoi ihanasta illasta ”Miehen” kanssa, ja laittautuu kauniiksi uuudestaan ja uudestaan. Päästääkö hän ikinä irti rutiineistaan ja toteuttaa unelmansa?
Wimme
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus: Juha Iisak Koivisto, tuotanto: Unilumi Oy, leikkaus: Jarno Vikeväkorva, äänitys: Juha Iisak Koivisto, Tage Ylitalo, musiikki. Wimme Saari, dokumentti, 2009, 29 min. Tekstitys: suomi
Historian kautta nykypäivään etenevä filosofinen henkilödokumentti joikaajamestari Frans Wilhem Saaresta. Wimme ei etsi voimaansa tulevaisuuden visioista vaan vanhasta tuhatvuotisesta perinnöstä.
Kivilaitumet
Ohjaus, käsikirjoitus: Donagh Coleman, tuotanto: Illume Oy/Jouko Aaltonen, kuvaus: Timo Peltonen, Johannes Lehmuskallio, Donagh Coleman, leikkaus: Breege Rowley, äänitys: Pertti Venetjoki, Kimmo Vänttinen, musiikki: Linda Buckley, Keith O’Brien, dokumentti, 2008, 65 min. Tekstitys: englanti/suomi
Kivilaitumet kertoo tarinan paimentolaisperheestä, joka asuu Himalajalla, Chantangin ylängöllä kasvattaen pashminavuohia.
Kilpailunäytös 2, ammattituotantojen sarja
Torstai 19.11. klo 21.00
Iris
Ohjaus, käsikirjoitus: Santtu Koivu, tuotanto: AV-arkki, pääosassa: Taimi Janhunen, kokeellinen, 2008, 2 min. Ei dialogia.
Nainen kurkistaa voikukkakimpun takaa ja aloittaa piiloleikin.
Tule hyvä tyttö
Ohjaus, käsikirjoitus: Anna Korhonen, tuotanto: Illume Oy/Jouko Aaltonen, kuvaus: Ditte Uljas, leikkaus, Helena Öst, äänitys: Pelle Venetjoki, musiikki: Joonas Pirttilä, dokumentti, 2009, 48 min. Teksitys: englanti
Tule hyvä tyttö kertoo siitä, kuinka paljon ympärillämme on kirjoittamattomia sääntöjä siitä, millainen pitää olla ja kuinka käyttäytyä. Sosiaalinen kontrolli on kovaa ja siihen osallistuvat kaikki.
Kukkulan kuningas
Ohjaus, käsikirjoitus: Alli Haapasalo, tuotanto: Juonifilmi/Piia Nokelainen, kuvaus: Hannu-Pekka Vitikainen, leikkaus: Annukka Lilja, äänitys: Anne Tolkkinen, musiikki: Glenn Patscha, pääosissa: Jani Volanen, Jussi Nikkilä, Elena Leeve, fiktio, 2009, 59 min. Tekstitys: englanti
Nuori taksikuski Samu on jouluaattona töissä välttääkseen perhejoulun. Lentokentältä kyytiin nousee 20-vuotta sitten Suomesta lähtenyt palkkasotilas Hans. Alkaa ikimuistoinen matka, jonka myötä Hans joutuu kasvotusten menneisyytensä kanssa, kun taas Samu avaa silmänsä omalle tulevaisuudelleen.
Kilpailunäytös 3, ammattituotantojen sarja
Perjantai 20.11. klo 17.00
Tuomo & Paavo
Ohjaus, käsikirjoitus: Heta Kuchka, tuotanto: AV-arkki, dokumentti, 2008, 21 min.
”Sellaisen havainnon mä olen tehnyt yksinäisistä ihmisistä, että on määrättyjä kalenteripäiviä vuodessa, kun löytyy hyvin paljon huonokuntoisia, pitkään asunnossa olleita vainajia; äitienpäivät, joulut ja sitten heinäkuussa kun päättyy kesälomat.”
44500 Max
Ohjaus, käsikirjoitus: Jari Kokko, tuotanto: Karlik Films/Mikko Keinonen, kuvaus: Jari Kokko, Jyrki Pitkä, leikkaus: Kimmo Kohtamäki, äänitys: Sami Pasanen, Lassi Puurunen, musiikki: Jevgeni Fjodorov, dokumentti, 2009, 78 min. Tekstitys: englanti
Dokumentti Suomen ensimmäisestä ja ainoasta parfumööristä Max Perttulasta ja hänen yrityksistään valloittaa maailma luksushajuvesillä Viitasaarelta käsin.
Kilpailunäytös 4, ammattituotantojen sarja
Perjantai 20.11. klo 19.00
Putovia enkeleitä
Ohjaus: Heikki Kujanpää, käsikirjoitus: Heikki Huttu-Hiltunen, Heikki Kujanpää, Sami Parkkinen, tuotanto: Blind Spot Pictures Oy/Tero Kaukomaa, Petri Jokiranta, kuvaus: Harri Räty, leikkaus: Jukka Nykänen, äänitys: Pietari Koskinen, musiikki: Timo Hietala, pääosissa: Elena Leeve, Tommi Korpela, Elina Knihtilä, fiktio, 2008, 102 min. Tekstitys: englanti, ruotsi.
Elokuva kertoo kahden tunnetun runoilijan, Aila Meriluodon ja Lauri Viidan myrskyisestä avioliitosta ja elämästä. Elokuva on kuvattu heidän tyttärensä Helenan silmin.
Kilpailunäytös 5, ammattituotantojen sarja
Lauantai 21.11. klo 15.00
Vaidokas
Ohjaus, käsikirjoitus: Leena Jääskeläinen, tuotanto: Edith Film/Liisa Penttilä, kuvaus: Antti Takkunen, leikkaus: Hannele Majaniemi, äänitys, musiikki: Kepa Lehtinen, animaatio: Maria Björklund, animaatio, 2008, 15 min. Tekstitys: englanti
Äidin ja vastasyntyneen pumpuliseen maailmaan liukuu uhka, joka muuttaa kaiken. Voimakkaat äitiyden sisäiset ja ulkoiset paineet saavat naisen miettimään, onko hän riittävän hyvä äiti vai onko lapsessa jotain vikaa?
Jalkeilla taas
Ohjaus, käsikirjoitus, tuotanto, kuvaus: Maarit Suomi-Väänänen, leikkaus: Ville Väänänen, äänisuunnittelu: Kyösti Väntänen, musiikki: Tapani Rinne, Playback Kohu -63, fiktio, 2009, 10 min. Tekstitys: englanti
Unenomaisissa kuvissa paksuun lumivaippaan peittynyt Datsun 100A matkaa kesäisessä maisemassa. Jokin on nyrjäyttänyt arkipäiväisen sijoiltaan ja elokuvassa vallitseekin hullunkurinen poikkeustila. Hätä on piilossa.
Jos mulla ois valta
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus: Antti Haase, Lasse Naukkarinen, Janne Niskala, tuotanto: Unilumi Oy/Juha Iisak Koivisto, leikkaus, Tuuli Kuittinen, äänitys: Heidi Puikko, musiikki: Eero Ojanen, dokumentti, 2008, 76 min.
Kemijärven sellutehdas on päätetty lakkauttaa, mutta alueen ihmiset aikuisista lapsiin nousevat kapinaan ylivoimaisen vastustajan edessä. Tiiviin yhteisön ponnistukset elinympäristönsä puolesta huipentuvat suureen mielenosoitusmatkaan yöjunalla Helsinkiin.
Kilpailunäytös 6, ammattituotantojen sarja
Lauantai 21.11. klo 17.00
Hyvä meininki
Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus, animaatio: Niina Suominen, kuvaus: Niina Suominen, Jari Uusitalo, musiikki: Risto Ylihärsilä, animaatio/kokeellinen, 2009, 8 min.
Tässä pelissä toisen tappio ei ole toisen voitto, vaan kaikki häviävät. Luusereiden maailmassa vallitsevat omat lainalaisuudet ja aina hyvä meininki.
Liikkumavara
Ohjaus: Annika Grof, käsikirjoitus: Annika Grof, Janina Kokkonen, tuotanto: Illume Oy/Pertti Veijalainen, kuvaus: Anssi Leino, Annika Grof, leikkaus: Pauliina Punkki, äänitys: Martti Turunen, musiikki: Ville Riippa, dokumentti, 2009, 89 min. Tekstitys: englanti.
Elokuvassa eletään muutama kuukausi kansanedustajien mukana seuraten tunteita kuohuttavan lain käsittelyä ja syntyä.
Kilpailunäytös 1, oppilastöiden sarja
perjantai 20.11. klo 15.00
Syna – Forever
Ohjaus, leikkaus: Anna-Mari Nukarinen, käsikirjoitus, kuvaus: Anna-Mari Nukarinen, Sari Mustonen, tuotanto: OAMK/Sari Mustonen, animaatio: Anna-Mari Nukarinen, Mikko Kuusirati, Maura Manninen, musiikki: Syna, animaatio, 2009, 4 min. Ei dialogia
Sympaattinen Ninjapupu -sankari syntyy taistelemaan maailmaa saastuttavaa mönjää vastaan.
Pukin laulu
Ohjaus, käsikirjoitus: Lauri Löytökoski, Mikael Palsio, tuotanto: Turun AMK:n Taideakatemia/Johanna Hakanen, kuvaus, leikkaus, animaatio: Mikael Palsio, äänitys: Anitta Kiviranta, musiikki: Aki Laaksonen, pääosissa: Jussi Toppari, Pentti Halonen, fiktio, 2009, 11 min. Tekstitys: englanti
Nuori mies joutuu alitajuntansa pimeän puolen valtaan jouluyönä.
”R” niin kuin Realdoll
Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Katja Niemi, tuotanto: Turun AMK:n Taideakatemia/Outi Hyytinen, kuvaus: Mikke Larmala, äänitys: Petri Erkkilä, musiikki: Mika Vartiala, dokumentti, 2009, 7 min. Tekstitys: englanti.
Dokumentti kertoo yhden miehen bisneksestä seksiteollisuuden maailmassa: vuokranukke huolletaan joka asiakkaan käynnin jälkeen.
Pinnan alla
Ohjaus, käsikirjoitus: Veera Lehtola, Aino Ahokas, tuotanto: Turun AMK:n taideakatemia/Outi Hyytinen, kuvaus: Joonas Rutanen, leikkaus: Veera Lehtola, äänitys, musiikki: Henri Kivistö, kokeellinen, 2009, 7 min. Tekstitys: englanti.
Yhden lapsuuden muistoja autiosta maauimalasta.
Familjelampan
Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Milla Nybondas, tuotanto: Turun AMK:n Taideakatemia/Eija Saarinen, Milla Nybondas, kuvaus: Jari Iso-Markku, Jenni Samio, Milla Nybondas, äänitys: Aleksi Tegel, Milla Nybondas, animaatio: Milla Nybondas, Antti Laakso, musiikki: Matti Strahlendorf, Frederic Chopin, animaatio, 2009, 9 min. Tekstitys: englanti
Oltuaan kauan matkoilla Adrian saapuu isän syntymäpäiville, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Isälle antamansa lahjan avulla hän löytää uudelleen yhteyden perheeseensä.
United We Stand
Ohjaus, käsikirjoitus: Alejandro Pedregal, tuotanto: TAIK/Mahsa Malka, kuvaus: Arsen Sarkisiants, leikkaus: Maria Palavamäki, äänitys: Svante Colerus, Rolando Camilo, musiikki: Adolf Kastner, pääosissa: Malla Malmivaara, Katja Kiuru, Robert Enckell, Enrique Alcides, fiktio, 2009, 19 min. Tekstitys: suomi
Ulkopuolinen uhkaa yläluokkaisen suomalaisperheen rauhaa. Tuntematonta ei oteta vakavasti ennen kuin hän todistaa tietävänsä enemmän kuin pitäisi. Perheen jäsenten täytyy ymmärtää, että heidän pitää pitää yhtä, tai heidän elämänsä yhdessä voi särkyä.
The Man in the Middle
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, äänitys, animaatio: Joonas Rutanen, Mika Kurvinen, tuotanto: Turun AMK:n Taideakatemia/Outi Hyytinen, musiikki: Sonoton, Joonas Rutanen, Mika Kurvinen, pääosissa: Benji Leblay, Pentti Halonen, Aino Ahokas, fiktio, 2008, 14 min. Tekstitys: suomi
Hollywood-läpimurto, rakkauselokuva vailla vertaa, yhdistää westernin ja palan kauneinta romantiikkaa. Se on nerokasta, mutta Ben Average ei vain saa sitä paperille.
Turistit
Ohjaus, käsikirjoitus,leikkaus, äänitys: Olli Laamanen, tuotanto:Turun AMK:n Taideakatemia/Eija Saarinen, kuvaus: Olli Laamanen, Joonas Allonen, animaatio: Olli Laamanen, Antti Laakso, musiikki: Bugari Ormond, animaatio, 2009, 4 min. Ei dialogia.
Kaupungin sykkeessä turisteilla ei ole aikaa nauttia jäätelökojun annista. Yllättävän tapahtuman jälkeen kaikki on kuitenkin toisin, ja matkanjohtajallakin on loputtomasti aikaa nauttia jäätelöstä.
Unknow
Ohjaus: Oliwia Tonteri, Jerem Tonteri, käsikirjoitus: Oliwia Tonteri, Jerem Tonteri, Marko J.K. Luukkonen, tuotanto: TAIK/ Oliwia Tonteri, kuvaus: Marko J.K. Luukkonen, leikkaus: Jerem Tonteri, äänitys: Kirsi Korhonen, pääosissa: Amadou Touray, Stephen Mensah-Kuphe, fiktio, 2008, 5 min. Ei dialogia.
"Ja niin minä näin kasvot, jotka ovat kuuluneet koko yön puhuneelle äänelle."
Ghosts
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus: Jan Ijäs, tuotanto: TAIK/Paula Korva, leikkaus: Jan Ijäs, Okku Nuutilainen, äänitys: Svante Colérus, musiikki: Viilunki 3000, Jaakko Eino Kalevi, Sun City Girls, dokumentti, 2008, 15 min. Tekstitys: suomi
Elokuva rakennuksesta joka alun perin rakennettiin kirjekuoritehtaaksi, mutta toimii nykyisin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Ihmisvarastona.
Kilpailunäytös 2, oppilastöiden sarja
Lauantai 21.11. klo 13.00
Siivouspäivä
Ohjaus, käsikirjoitus: Henri Turunen, tuotanto: OAMK/Maija Laine, kuvaus, leikkaus: Jussi Finnilä, äänitys: A-J Kortesoja, pääosissa: Marjo Toivonen, Pekka Parppala, fiktio, 2008, 5 min. Tekstitys: englanti
Menneisyyden haamut vainoavat vanhusta.
Asperger syndroomaisen päiväkirja
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, äänitys: Kristiina Lehto, tuotanto:TAMK/Taide ja viestintä, musiikki: Derek R. Audette, dokumentti, 2008, 5 min. Tekstitys: englanti
Asperger syndroomaisen päiväkirja on still-kuvista koostettu videodokumentti, joka kertoo asperger syndrooman omaavan henkilön jokapäiväisestä elämästä nyky-yhteiskunnassa.
Huuto – kosketus – hiljaisuus
Ohjaus, käsikirjoitus: Anna Nykyri, tuotanto: Suomi Post Mortem -työryhmä & Kuvataideakatemia, leikkaus: Maria Haipus, fiktio/kokeellinen, 2009, 3 min. Ei dialogia
Elokuva on TV-arkistomateriaalista valmistettu hiljainen lyhytelokuva koulusurmien jälkeisestä Suomesta. Kun tehtyä ei saa tekemättömäksi ja levy soittaa tyhjää, on turhaa kysyä ”miksi”. On kohdattava kipu. Kaunetta on huutaa, olla hiljaa, koskettaa ja tulla kosketetuksi.
The Electrician
Ohjaus: Miina Alajärvi, käsikirjoitus: Jussi Jokihaara, tuotanto: TAMK/Taide ja viestintä/Petra Välimäki, Tiia-Tuulia Teinsuu, kuvaus: Juho Kepanen, leikkaus:Arttu Salmi, äänisuunnittelu, musiikki: Jarno Muhonen, pääosissa: Derek Melling, fiktio, 2009, 14 min. Tekstitys: suomi
Elokuva kertoo tarinan Marvinista, joka toimii sähkötuolipyövelinä. Valtion kieltäessä kuolemantuomiot Marvin joutuu työttömäksi ja hän pyrkii löytämään uusia tapoja tämän epätavallisen taitonsa harjoittamiseksi.
Hankala peilikuva
Ohjaus, kuvaus: Milla Nybondas, Kristina Laine, käsikirjoitus, leikkaus, äänitys: Milla Nybondas, tuotanto: Turun AMK:n Taideakatemia/ Eija Saarinen, musiikki: Danielius Dolskis, animaatio, 2009, 4 min. Ei dialogia
Tytön ruma puoli seuraa häntä laulukilpailuun.
Kuninkaalliset
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, äänitys: Taru Varpumaa, tuotanto: Turun AMK:n taideakatemia/Eija Saarinen, leikkaus: CHRZU, animaatio: Taru Varpumaa, Elli Vuorinen, Antti Laakso, musiikki: Sonoton music library, Jaakko Karjula, animaatio, 5 min. Ei dialogia
Kuninkaalliset kruunupäät ilmestyvät mystisesti harmaan arjen keskelle.
Mun sydän, mun vika
Ohjaus, käsikirjoitus: Mari-Kaisu Mononen, tuotanto: TAIK/ Mari-Kaisu Mononen, Mikko Laine, kuvaus: Arsen Sarkisiants, leikkaus: Tuuli Alanärä, äänitys: Svante Colérus, musiikki: Alejandro Pedregal, pääosissa: Jessica Grabowsky, Minna Suuronen, Toni Rasimus, Claudia Väärsi, fiktio, 2009, 25 min. Tekstitys: englanti
Mun sydän, mun vika on komedia surusta. Pitääkö tarpeeton heittää roskiin?
Adaptation
Ohjaus, käsikirjoitus: Henna Inkinen, tuotanto: TAMK/Taide ja viestintä, kuvaus: Markus Tynskä, leikkaus: Arttu Salmi, äänitys: Pauliina Saarman, musiikki: Jani Kuivajärvi, pääosissa: Marianna Vilkman, Silja Eriksson, Elise Mäkitalo, Liina Mäki-Patola, kokeellinen, 2009, 4 min. Ei dialogia
Adaption on pelottavan kaunis kuvaus itsetuhoisen mielen toiminnasta.
Katiska
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, äänitys, animaatio: Joni Männistö, Janne Kukkonen, JP Saari, Mikko Korhonen, tuotanto: Turun AMK:n Taideakatemia/Eija Saarinen, musiikki: Joni Männistö JP Saari, animaatio, 2008, 5 min. Ei dialogia
Lämminhenkisen hyytävä tarina tytöstä, isästä ja kalasta.
Rantautuja
Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Tuomas Onttonen, tuotanto: LAMK/Muotoiluinstituutti, kuvaus: Teemu Koivisto, äänitys: Topias Salonen, musiikki: Ville Lähde, pääosissa: Jussi Lehtonen, Esa Latva-Äijö, Henna Karppa, Auli Poutiainen, fiktio, 2009, 30 min. Tekstitys: englanti
Nuori neito on joutunut piiaksi vieraaseen taloon. Kaupungista käyvä piirilääkäri kohtaa merkkejä ahdingosta. Talolla asiaa kyseltäessä kaikki vaikenevat...























